perjantai 21. maaliskuuta 2014


Syksy 2014

Tervetuloa Mäntyluodon Kirin uudistetuille kotisivuille. Olemme pyrkineet raikastamaan sähköistä ilmettämme ja mielestämme onnistuneet siinä kohtuullisen hyvin. Mielenkiintoisen lisänsä sivustoihin tuo koko lailla mittava historiaosio. Sieltä voi itse kukin löytää mielenkiintoista luettavaa ja jotkut tietysti omia tuloksiaan ja omaa itseään koskettavaa historiatietoa. Näiden sivujen kasaamisesta kuuluu suurin kiitos hallituksemme jäsenelle, väsymättömälle lasten liikuttajalle ja ohjaajalle, Vesa Viljaselle. Historiaosion kasaamisessa ovat auttaneet seuramme ikääntyneempi jäsenistö. Heille myös suuri kiitos avusta.

Olen luvannut aika ajoin kirjoittaa ajankohtaisista seuramme asioista. Tällä hetkellä ajankohtaista on mm. Levon kentän kehittämishankkeen loppuun saattaminen. Karhuseudulta saadun Leader-rahoituksen ja Porin kaupungilta saadun avustuksen turvin olemme saanet rakennettua Levon kentän laitaan huoltorakennuksen, josta toinen pääty on tarkoitettu pukutiloiksi ja toinen seuramme käyttöön tekniseksi tilaksi. Ensi kevään ja kesän aikana avaamme rakennuksen päätyyn kioskiluukun, josta tapahtumien aikana myydään kahvia, virvokkeita, makkaraa jne. Pukutilaan tulee jokaiselle joukkueelle omat säilytyslaatikot palloille ja muille tarvikkeille. Avustuksen turvin saimme ostettua myös pienen katsomotilan kentän laidalle. Levon projektin teknistä toteutusta ovat vastanneet Tauno Tåg ja Jari Mutka ja joukko ahkeria talkoolaisia. Tässä osaltani kiitän kaikkia talkoisiin osallistuneita.

Urheilullisesti tämä vuosi on hieman paria edellistä vuotta hiljaisempi. Joukkueiden määrä jalkapallossa on vähentynyt muutamalla. Parhaimpana (vuosi 2012) vuonna Kirillä oli edustus- ja ikämiesjoukkueen lisäksi mimmifutisjoukkue ja viisi juniorijoukkuetta. Tänä vuonna aikuisjoukkueiden määrä on tuo sama, mutta juniorijoukkueita vain kaksi. Kesän jalkapallokausi on kuta kuinkin paketissa ja joukkueet siirtyvät sisätiloihin treenaamaan ja valmistautumaan tulevaan kauteen. Jalkapallon lisäksi seuramme liikuttaa aika isoa ihmisjoukkoa enimmäkseen kuntourheilun saralla.

Viimeisimmät järjestetyt tapahtumat ovat olleet lasten leikkimielisiä yleisurheilukilpailuja Levon kentällä. Ilahduttavaa on, että osallistujia on ollut kymmenittäin aivan nuorimmista päiväkotilapsista koululaisiin asti.

Kaiken kaikkiaan Mäntyluodon Kiri täyttää hyvin tavoitteitaan ihmisten liikuttajana Meri-Porin alueella. Alkusyksy on ollut kaunis ja lämmin ja siten myös lenkkeilijälle mitä ihanteellisin. Lähdettäneen siis itse kukin nyt ulos lenkkeilemään, ulkoilemaan ja nauttimaan ihanteellisista ilmoista.

Urheilullista syksyä toivottaen!


Jyrki Tomberg
Mäki/pj.

Levon huoltorakennus ja katsomo